lauantai 30. tammikuuta 2010

Tilhiä!

Pihassani oli noin 60 tilhen parvi.
Taivas oli pilvinen ja iltapäivä jo pitkällä, niin ettei valoa ollut tarpeeksi. Mutta en malttanut olla kuvaamatta lintujen parinkymmenen minuutin pyrähdystä pihani pihlajiin.

Ensin ne kokoontuivat läheisten kuusten latvaan ja sieltä tekivät harkittuja syöksyjä pienten pihlajien oksille. Hetkessä puut olivat tyhjät marjoista.

Vaikka linnut olivat hyvin lähellä, en saanut yhtään kunnollista, siis tarkkaa, lähikuvaa. Mutta iloinen olen näistäkin kuvista.

5 kommenttia:

anitak kirjoitti...

Hienoa, että kamera oli paikalla kun tilhet tulivat! Paras kuva minusta olin alimmaine, siinä näkyy tilhen tilhimäisyys hyvin.

Leila kirjoitti...

Lintujen kuvaamisessa on opiskeltavaa, pitkäksi ajaksi. Lentävää lintua en ole saanut kunnolla kuvaan, en nytkään. Minustakin alimmainen kuva on hauska. Kunpa olisin onnistunut tarkentamaan kunnolla, nyt linnut ovat vähän liian pehmoisia.

Vilja-Tuulia kirjoitti...

Tilhipunkkareita!

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Voi että, en ole tainut nähdä..

Leila kirjoitti...

Olivatkohan nämä tilhet ehtineet etelämmäs, nimittäin tänään näin ison parven työpaikan pihlajassa. Punkkaritilhiä nekin, nimittäin.

Jospa olisivat matkalla Turkkuse, täältä Tampereelta nääs. Näkisit sitten, Hannele.