Ennen ostin juhannukseksi kesän ensimmäiset uudet perunat, ei kai niitä juuri aiemmin ollut myynnissäkään. Viime vuosina on ollut kaupan eteläeurooppalaisia perunoita jo alkukesästä. Niiden laatu on kuitenkin ollut kehno. Tänä kesänä olen syönyt uusia perunoita kesäkuun alusta asti: ensin ruotsalaisia, sitten kotimaisia. Hinta on vaihdellut 1,50 eurosta 4 euroon kilolta.
Mutta vasta torilta eilen ostamani uudet siiklit ovat saaneet aidon kesäperunan maun kielelleni. Kuori irtosi niistä peukalolla, harjaa ei tarvittu. Niiden keltainen väri syveni keitettäessä tilli-suolavedessä. Ja maku. Mitään se ei kaivannut rinnalleen, ei kalaakaan. Nykyään en kaipaa edes voita, vaikka pienen nokareen oivariinia muutamalle suulliselle sipaisinkin.
Kotipihan raparperiä olen syönyt myös koko kesän, toukokuusta asti. Parasta on ollut vanhanajan kiisseli. Lisään kiehuvankuumaan kiisseliin rasian pakastemansikoita pehmentämään makua ja syventämään väriä. Herkun kruunaa vaniljavaahto. Tarjosin kiisseliä ison kulhollisen nuorelle väelle juhannuksen alla; söimme saman tien kaiken. Parasta jälkiruokaa tänä vuonna! (Salainen vinkki: kiisselin pohjana oli valmis limemehu.)
Eilen söimme jälkiruoaksi kesän ensimmäiset torimansikat kermavaahdon kanssa. Olivatkin erityisen makeita, jotakin uutta lajiketta.
Juhannusruokia en tehnytkään itse, vaan sain nauttia monen nuoren kokin valmistamista makuelämyksistä. Oli iloista syödä isolla joukolla kasvissyöjän grilliherkkuja. Aamiaiseksi taitava kokki teki tähteeksi jääneistä grillikasviksista mainion kasvismunakkaan.
Rantaruoat olivat ainutlaatuisia ja aattoillan ruokailun unohtumaton osa oli siihen olennaisesti kuulunut vilkas keskustelu ja jälkiruoaksi laulamamme yhteislaulut. Unohtumaton juhannus!
Juhannuspäivän illallinen oli aivan erilainen niin tunnelmaltaan kun menultaankin. Ajelimme ystäväni kanssa Naantaliin, meren rannalle. Satamassa huviveneitä, vastakkaisella rannalla Kultarannan torni ja liehuva lippu. Ravintolan terassilla ruskettuneita purjehtijoita, juhannuksenjuhlijoita. Tunnelma kuin parhaasta viihderomaanista: milloin tahansa nainen kohtaa miehen, rakkaus alkaa, elämä hymyilee. Niin varmaan joillekuille tapahtuikin.
Ravintolasalin interiööri sai veden herahtamaan kielelle: näin kauniissa salissa ei voi saada muuta kuin maukasta ruokaa, taiten ja rakkaudella laitettua. Sinivalkoiset tekstiilit, tummaa puuta, tuoreita kukkia kiehtovina asetelmina, kauniisti taitellut pellavaiset lautasliinat, kiiltävät ruokailuvälineet, syvänsiniset lasit.
Ja ruoka! Suussasulavaa parsakeittoa. Liemi juuri sopivan sakeaa, parsanpalat taivaallisen rapeita. Mitähän oli se kaunis, makoisa, suklaanruskea koristekastike keiton pinnalla? Savukampela-annos oli liiankin runsas keiton ja leivän jälkeen. Kalassa oli juuri sellainen hento savunmaku kuin pitääkin. Mutta perunat pettivät: ne eivät olleet aamulla maasta nostettuja, niitä oli keitetty liikaa. Oi, kunpa hyvä ravintola ehtisi hankkia kesäperunansa joka aamu torilta, keittää niitä vain niin pienen annoksen kerrallaan, että jokainen ruokailija tuntisi saavansa juuri sopiviksi kypsyneet, aivan nuoret perunat. Jälkiruoaksi tarjoilija suositteli mansikoita ja vaniljajäätelöä, ja kyllä annos aterian kruunasi aivan mallikkaasti.
Onneksi on kesää jäljellä, kypsyvää keskikesää. Kunhan uudet kasvikset ja vihannekset tulevat torille, marjat, sienet... naminamia
2 kommenttia:
...minun kesäruokaani oli toisaalta Joutenlammen mahtavan hyvät ruuat (tavallista ruokaa, mutta ah-niin-hyvää) ja toisaalta niinkin kunnollinen ruoka kuten pizza, kebab, nuudelit ja pataruuat pussista. Erityismaininnan arvoisia kesäsyömisiä oli jäätelökioskin Chili tropical -jätski autossa Sodankylän S-marketin edessä (ulkona hädin tuskin kymmenen astetta lämmintä) ja elämäni ensimmäiset muikut. Ostin niitä markkinakadulta Kajaanista. Muitakin elämän ensimmäisiä juttuja mun kesään mahtui niiden muikkujen lisäksi. Ainakin ensimmäiset rippikoulun oppituntien pitämiset, lammessa uimiset, elokuvamainen rautatieasemalla hyvästely ja ensimmäinen sellainen kaipuuitku...
Viime viikon söin joka päivä ulkona. Metsässä siis. Oltiin telttailemassa, Partaharjulla Kirkon alan ammatillisus -opintokokonaisuuden merkeissä. Kivaa oli. Aika märkää.
Olen välillä runoillut edes jotakin. http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=40646&lue=1
Kainuun muikut, nam... Kajaanin torilta sai erinomaisia paistettuja muikkuja.
Mukavaa kuulla, että viihdyit Kajaanissa. Minun aikani siellä oli hyvin täysi, kaikenlaista tekemistä riitti joka päiväksi, ja sinä olitkin leireillä Joutenlammella. Ne ovat mukavia päiviä.
Kesä meni, aivan liian äkkiä. Nyt odottavat syksyn ruoat. Kantarelleja mulla onkin kaapissa täksi päiväksi. Jätskiä tuli syötyä vähemmän kuin tavallisesti kesäisin, sade ja koleus.
Parhaat ruokahetket elin Vienassa, oi niitä Veran herkkuja!
Lähetä kommentti