Kevään ensimmäinen päivä

Kevät hidastui viime viikolla. Olen aina yrittänyt elää kaikki aistit avoinna kevättä, oivaltaa, kun on kevään ensimmäinen päivä. Tänä keväänä en tiedä, mikä se päivä oli. Jo helmikuussa oli hyvin keväistä, ja ihmettelin pihallani mullasta nousevia sipulikasveja. Mutta en silti tuntenut eläväni kevättä - talvi ei ollut oikein tullut, mutta kevätkään ei vielä silloin ollut.

Kun olin Roomassa, olikin täällä ollut talven ainoa oikea talvi, yhden viikon kestävä. Lunta oli satanut, päivät olivat olleet pakkaskirkkaita. Olisin tahtonut elää sen viikon Suomessa, mutta en Roomaakaan jättää väliin - siellähän oli silloin kevät jo.

Torstaina olin oppilaiden kanssa teatterissa. Näimme KOM-teatterin Ähtäriin. Kun tulimme teatterista ulos puoli kahdeksan aikaan illalla, tuntui kevätillan valo ihmeelliseltä. Päivä oli ollut jo lämmin, kesää enteilevä. Juuri sillä hetkellä tuntui kevät - oli kevään ensimmäinen päivä.

Eilen kunnostin pihaa, niin kuin tuhannet muutkin. Se on rentouttavaa ja ihanan fyysistä työtä. Peipot ja punarinnat lauloivat. Nokkosperhoset lentelivät vastaharavoidun nurmikon tuoreille apilanlehdille.

Illalla kävin konsertissa, suomalaista nykymusiikkia. Valo oli kuulas ja ilma suloisen viileän keväinen, kun kävelin kotiin. Oli hyvä hengittää. On ihanaa elää.

On kevät.

Sovinnon päivä

Kuvat: Matti Yrjölä, julkaistu Aamulehden lukijoiden kuvissa.

Ukkini oli vankileirillä kevään ja kesän 1918. Syksyllä 1917 hän oli liittynyt työväenyhdistykseen, ja nuorena ja reippaana hän oli ollut työväentalon järjestysmiehenäkin. Hän oli edistysmielisen osuuskaupan kauppa-apulainen. Hän piti kovasti työstään ja myymälänhoitaja piti hänestä, kun ukki oli iloinen ja ahkera työntekijä. Kaupassa hän oli sinä helmikuisena aamunakin, kun hänet haettiin.

Hiitolasta Kokkolan vankileirille on ollut pitkä matka. Sieltä hänet tuotiin etelämmäs kevään edetessä. Tuomio annettiin pikaoikeudessa: maanpetos. Aseeseen hän ei ollut koskaan koskenut, eikä hän ollut sisällissodan taisteluissa mukana. Hänen rikoksensa oli se, että kuului työväenyhdistykseen ja oli sen arkisessa toiminnassa mukana.

Vankileirillä hän näki nälkää ja sairastui punatautiin. Henki kuitenkin säilyi. Elokuussa hän pääsi vapauteen kansalaisoikeutensa menettäneenä ja 40-kiloiseksi laihtuneena. Myymälänhoitaja oli kirjoittanut häntä puoltavan kirjelmän, jotta hänet vapautettaisiin.

Parin vuoden päästä ukki tapasi Hilman, he rakastuivat ja menivät naimisiin syksyllä 1922. Lapsia syntyi seitsemän, mutta kolme heistä kuoli jo pienenä. Koko ikänsä ukkini oli osuusliikkeelleen uskollinen ja teki elämäntyönsä kaupanhoitajana. Vielä 1970-luvulla hän opetteli käymään uudessa Centrumissa, se kun oli hänen lähikauppansa silloin. Muihin kauppoihin hän ei voinut kuvitellakaan menevänsä. Sellaista uskollisuutta nykyihmisen on vaikea ymmärtää.

Pappani oli vaatturi. Nivala oli kaukana sisällissodan tapahtumista. Kukaan äitini lähisuvusta ei ollut sotatapahtumissa, vaikka Pohjanmaalta lähdettiinkin sotaan vapauttamaan maata ryssän vallasta. 30-vuotias mies oli juuri perustanut perheen ja esikoinen oli syntynyt. Perhe eli arkeaan niin kuin noina vaikeina kuukausina saattoi. Pappani ei ollut Pohjantähden Halme tuohon aikaan, eikä myöhemminkään. Hänen mielensä paloi uskon asioihin. Minulle ei ole koskaan oikein selvinnyt, kumpaa osapuolta kohtaan pappani tunsi myötätuntoa. Kuitenkin myöhemmin saarnamiehenä hän oli vähäosaisten puolella.

Eilen oli Tampereella Sovinnon päivä. Me päivään osallistuneet saatoimme allekirjoittaa sovinnon kirjan. Ei minulle ollut vaikea nimeäni kirjoittaa. Puoleni tiedän, olen ukkini ja mummini lapsi; heidän luonaan olen niin monet lapsuuteni illat ja yötkin viettänyt, etten voisi muuta ajatellakaan kuin heidän puolellaan olemista.

Sovinnon päivä näytti sodan julmat kasvot: yhtä lailla hädissään, peloissaan ja kärsiviä olivat nuoret valkoiset pohjalaispojat kuin punaiset torpparin- ja tehtaantytöt ja -pojatkin aseineen. On käsittämätöntä, jos vieläkään eivät jotkut voi tehdä sydämessään sovintoa. Siltä kuitenkin tuntuu, kun valtiovalta ei ole juuri millään lailla huomioinut niitä keväisiä, järkyttäviä tapahtumia, jotka aloittivat itsenäisen Suomen vaiheet. Mitä on ajateltava tästä porvarihallituksesta? Eikö se anna sovinnolle sijaa, kun tahtoo vaieta sisällissodan 90-vuotiskevään? Vai näemmekö me juhlallisia tilaisuuksia 16.5. sen kunniaksi, kun Mannerheim ratsasti voittoisana ylipäällikkönä Helsinkiin?

Don Juan ja Donna Juanita

Viime päivinä monet ovat kyseenalaistaneet Kanervan tekojen moitittavuuden - tai varsin kiertelevin sanankääntein sitä kommentoineet. Kanerva on käyttäytynyt harkitsemattomasti, sanoivat Ben Zyskowicz ja Jyrki Katainen. On sanottu, ettei hän ole tehnyt mitään väärää. On sanottu, että miehet toimivat niin kuin Kanerva toimi. Jos näin on, olen hyvin hämmentynyt ja surullinen miesten puolesta. Mutta en usko, että niin on: valtaosa miehistä ei käyttäydy niin kuin Kanerva.

Mitä Kanerva teki? Hän on koko aikuisikänsä ollut poikkeuksellisen kiinnostunut naisista - tarkoitan sillä donjuanismia. Yksi nainen kerrallaan ei ole hänelle riittänyt. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä enemmän julkisuus on pitänyt hänen naisseikkailujaan esillä, ainakin satunnaisesti. Siinä näkyy myös median muutos.

Mutta Kanerva on saanut jatkaa korkeassa asemassaan siitä huolimatta, että kaikki hänen lähellään ovat tienneet hänen elämäntyylinsä. Hän sai olla urheilujohtaja, hän sai olla eduskunnan puhemies. Vasta ministerinä hänen yksityiselämänsä alkoi näyttää haitalliselta. Ja vasta nyt kun media on muuttunut entistä kovemmaksi.

Monet Kanervan naiset ovat olleet julkkiksia tai juorulehtijulkkiksia, niin kuin Johanna Tukiainenkin on. Tukiainen halusi julkisuutta viemällä viestit Hymyyn, varmaan rahaakin. Jos julkisuutta tahtoo, voi olla vaikeaa jättää noin herkullinen tilaisuus käyttämättä. Tuskin hän halusi Kanervalle pahaa. Toisaalta tavalliset naiset, ne joilla ei ole halua julkisuuteen, eivät ole myöskään julkisuuteen tulleet: he eivät ole tekstiviestejä myyneet, sikäli kuin niitä on lähetetty ja sikäli kuin näitä tavallisia naisia on ollut. Kanerva ei ole tehnyt mitään rikosta, hän on elänyt omaa elämäänsä omalla tavallaan.

Mutta mikä on tilanne, jos joku nainen elää kuin Kanerva? Ensinnäkään hän ei koskaan pääse samaan asemaan kuin Kanerva pääsi. Häntä ei huolita minkään puolueen vaikutusvaltaiseen asemaan, eikä hän missään tapauksessa saa sellaisia virkoja kuin Kanerva on saanut. Ennen kaikkea hän ei siis saa tukea puolueen johdolta. On hyvin vaikea edes kuvitella, että nainen joka elää kaksoiselämää - jolla on työ- ja yökiireet - voisi olla päivääkään uskottava poliittinen vaikuttaja sen jälkeen kun ensimmäinen juorulehden juttu hänen teoistaan tulee julki.

Tanja Karpela on pilkan kohde missitaustoineen ja aviosotkuineen. Hän joutui tekemään kovasti työtä saavuttaakseen uskottavuuden poliitiikassa, ja hän saikin sitä ministerivuosiensa saavutusten ansiosta - ainakin jossain määrin. Mutta helposti hän sen myös näyttää menettävän juorulehtien tartuttua hänen viimeisimpiin yksityiselämän käänteisiinsä. Mutta ei hän Donna Juanita ole, Kanervaan häntä ei voi siinä mielessä verrata.

Donna Juanita ei saa hyväksyviä "naiset on naisia" -kommentteja, häntä ei tueta julkisesti eikä hänelle kudota ja viritetä turvaverkkoja sen varalta, että hän joutuu luopumaan asemastaan. Donna Juanitaa eivät tue sen paremmin toiset naiset kuin miehetkään. Paljon todennäköisemin hän on jo nuorena saanut jakorasian tai huoran leiman. Niitä leimoja tyttöjä kasvatetaan pienestä pitäen välttämään. Niinpä tytöt oppivat hallitsemaan seksuaalisuuttaan. Ja vaikka nykyään jotkut tytöt toimivat nuorina aikuisina miehen tavoin yhdenyön suhteineen, useimpien tavoitteena lienee silti pysyvä parisuhde.

Niin, asemaa Donna Juanitalla tuskin onkaan. Tai jos on, hänen täytyy osata salata kaksoiselämänsä hyvin taitavasti ja tarkasti. Ylipäänsä, en muista lukeneeni Donna Juanitoista, paitsi kaunokirjallisuudesta toki. Onko heitä? Missä he ovat?

Lisäys 8.4.: Kiinnostava kommentti Kataiselta. Juuri tätä saattoi odottaakin, muttei millään olisi tahtonut uskoa. Näin toimii hyvien ystävien kerho. Eikö kansanedustajan luottamustehtävä ole riittävän arvokas 60-vuotiaalle poliitikolle?

Kevät!

On kirjoitettava siitä ilosta, että ikkunat ovat puhtaat. Kevään ihmeellinen valo pääsee sisäänkin, lämpö ja kirkkaus lävistävät mielen, sielun ja ruumiin.

Mullassa on kuollut ja elävä: kulon alta työntyy hentoa vaaleanvihreää - apilan lehti. Skillat kukkivat kohta. Mitenkään en osaa selittää sitä, että raparperi, ruohosipuli,tulppaanit, malvat ja skillat kestivät maaliskuun lopun pakkaset, ne talven kylmimmät yöt ja lumimyräkät. Tänään ovat kasvaneet aivan silmissä.

Vaarallisia, vanhoja sanoja

Suuri ruotsalainen päivälehti kirjoitti Kanervan olleen sovinisti - tai tarkemmin sanoen hänen käytöstään sanottiin ennen sovinistiseksi. Niin tosiaan sanottiin. Jotkut sanoivat. Toiset eivät nähneet silloinkaan missään miesten naista alistavassa, halventavassa tai ylipäätään seksistisessä käytöksessä mitään moitittavaa, eikä heille sanaa sovinismi ollut olemassa.

Nykyään sovinismi-sanaa ei tosiaankaan käytetä. Hyvänen aika, sehän leimaa miehet, jotka kuitenkin oikeesti ovat ihan mukavia. Heillä nyt vain sattuu olemaan tapana vitsailla härskisti, taputella ja tytötellä naisia, varsinkin kauniita ja nuoria, jos itse jo vaarin ikään ovat ehtineet.

Heillä nyt vain sattuu olemaan tapana palkata hyvään virkaan mieluummin hyvä tyyppi, joka nyt vain sattuu olemaan mies. Hyväähän he kaikille tarkoittavat ja huumorimielellä ovat liikeellä, keventävät - ja naiset kun kerta kaikkiaan osaavat kopioida paremmin ja keittää ehdottomasti parempaa kahviakin. Mutta kun tiukkikset eivät suostu ymmärtämään.

Ei saisi käyttää feminismi-sanaakaan. Vain tiukkikset sitä käyttävät, ja kuka nyt tiukkis tahtoisi olla. Paljon mieluummin jokainen on hyvä jätkä sukupuoleen katsomatta, ainakin jos työelämän kilpailussa joutuu mukana olemaan.

Eipä käytetä solidaarisuus-sanaakaan. Sitä nyt ainakaan ei kannata näinä aikoina tuntea, johan siinä menettää ylenemismahdollisuutensa, uuden katumaasturin ja malediivienmatkat. Näinä aikoina kun enemmän on paremmin ja suuri on kaunista.

Siinä sai muruiksi Sampo, kirjokansi kappaleiksi

Olen viime päivinä yrittänyt ymmärtää pankkiani, joka ei tunnu saavan sotkujaan kuntoon - aikamoinen on ollut työ, hurja ruuhka on ollut verkkopankissa, on pankin selitys. Olen ollut sen pankin asiakas koko ikäni. Ja vaikka olen muutaman kerran aiemminkin miettinyt pankin vaihtoa, vasta tämä "verkkopankkiuudistus" sai minut varaamaan ajan toisesta pankista; vienee tunnin verran perjantaiaamustani, kun vanhan pankin tilini lopetetaan ja uudet avataan ja kun olemme saaneet neuvoteltua asuntolainani kohdalleen uudessa pankissa.

Niin, hiillyin pankkiini jo talvella. Mitä on pankkisuhde, jos pitkäaikainen hyvä asiakas (tämä on pankin jargonia) varaa ajan neuvotellakseen raha-asioistaan ja joutuu odottamaan virkailijaa puoli tuntia ja lopulta lähtee tätä koskaan tapaamatta? Mitä on pankkisuhde, jos asiakas saa sähköitse lähetettyyn viestiinsä vastauksen vasta viikon kuluttua? Mitä on pankkisuhde, jos asiakkaalle lopulta vastataan muutamalla virkkeellä ne asiat, jotka hän on jo kysymyksessään itse todennut?

Tällainen on ollut pankkini minulle tänä vuonna, lieneekö onnetonta sattumaa. Pankin vaihtaminen ei ole mikään pikkujuttu, vaikka uusi pankki huolehtiikin monen muutoksen tekemisestä asiakkaan puolesta. Asiakkaan on kuitenkin muistettava selvittää kaikki ne tahot, joihin hänellä on maksuja. Se ei olekaan nykyaikana vähän - vuosien varrella on tullut tehdyksi eräskin suoraveloitus- ja e-laskusopimus. Ne tahot, joista rahaa tulee, on nopsasti kirjattu.

Kuinka paljon mutkattomampaa arki olisi, jos arjen pyörittämiseen olennaisesti kuuluvat asiat rullaisivat vaivattomasti ja omalla painollaan, varsinkin kun niistä maksaa niin paljon kuin pankkipalveluista maksaa antamalla pankille liki korotonta luottoa käyttötilivaroistaan (tänä vuonna on näkynyt kertyvän peräti 0,09 euroa korkoa) ja maksamalla aikamoisia palvelumaksuja joka kuukausi saman tilin hoidosta - siis tilin, jota omalta päätteeltään itse hoitaa.

Lainankorkoja ei viitsisi edes ajatella. Olen maksanut kolmea asuntolainaani jo 17 vuotta. Kolme autolainaa ja 60 000 markan opintolaina on tullut lyhennettyä kokonaan. Mutta opintolainaani en ole koskaan murehtinut, sillä ilman sitä en olisi voinut opiskellakaan, en myöskään elättää esikoistani opiskelijana. Pankki on saanut minulta korkoja tänä aikana varmaan hyvän yksiön hinnan. Mutta raha maksaa, eikä suuria hankintoja voi tehdä ilman pankkia. Niin on talous järjestetty.

Hyvästi sinivalkoinen pankki, vaikka suomalaisuutta pankissa ei taida olla enää kuin Sampo-nimessä.

Onnea Minna!

On upeaa herätä tasa-arvon päivään, Sinun päivääsi Minna Canth.

Kotikaupunkini muistaa Sinua päivittäin arkisesti ja samalla aina juhlallisin mielin: teatteri elää niin isoissa taloissa kuin pienissä tiloissakin. Voit katsoa lapsuuden kaupunkiisi luottavaisena myös sen kirjallisuuden tulevaisuuteen. Kirjailijoiden ja runoilijoiden kaupunki on tämä tehtaiden kaupunki edelleen.

Maailma on muuttunut. Naisen asema on Sinun ajoistasi parantunut, mutta myös monella huolestuttavalla tavalla heikentynyt. Niistä muutoksista kirjoittaakin tänään Helsingin Sanomissa - tuossa ystäviesi perustaman Päivälehden jatkajassa - Mervi Kantokorpi. Ei ole nykyistenkään Maijujen itsenäisen elämän alku mutkatonta.

Illalla kohotan Sinulle maljan ystävieni kanssa! Olkoon päivämme iloa täysi.